Friday was great

November 4, 2013

Kestän syksyn sateet ja pimeyden pitkälti kynttilöiden kauneudesta keräämäni energian turvin. Tottakai myös monella muulla on asiaan vaikutusta, mutta pimeiden päivien tultua sanon aina ensimmäisenä, ihanaa kun saa polttaa kynttilöitä koko päivän.

Viime viikon perjantai tarjosi myös ison pläjäyksen energiaa ihanien naisten merkeissä. Silloin vietettiin minun omaa Bianco shopping nightia. Siitä on tulossa vielä erillisiä postauksia upeilla kuvilla varustettuna, sillä sain yhteistyön merkeissä paikanpäälle valokuvaajan. Ilta tuli kyllä ikuistettua paremmin kuin hyvin hänen ansiostaan. Ajattelinkin jo nyt linkata teille Muratin fb-sivut, siellä pääsee tutustumaan hänen kuviinsa.

Perjantaini alkoi joulufiiliksissä. Olen auttamatta joulua inhoavien kammoihminen - joulun lapsi, jolle mikään hössötys ei ole liikaa. Kun marraskuu alkaa on joulu oikeasti jo niin lähellä, ettei sitä enää voi olla ajattelematta päivääkään. Ystäväni kertoi tämän fiiliksen vallanneen hänetkin perjantaina. Niinpä suuntasimme lahjoja etsimään Lifestyle Outlettiin. En ollut siellä ennen käynyt, mutta varmasti menen uudelleen. Niin monta lahjaideaa sieltä löysin ja muutaman nyt jo kotiutinkin.

Seuraavaksi suuntasin Skanssiin. Ensin treffasin ystävääni salaattien merkeissä. Mua jännitti edessä oleva Bianco ilta, joten ystävän seura ja päättömät höpinät tulivat todella tarpeeseen. <3








Eniten illassa minua jännitti se, että tehtäväni oli kertoa vähän fashion armystä ja esitellä tämän hetken trendejä kenkien muodossa. Olen sosiaalinen, kyllä, mutta ei ole minun juttu seisoa liikkeen edessä huomion keskipisteenä. Mutta mikä voittajafiilis kun sain kunnialla homman hoidettua. Poskia kuumotti, vatsasta möyräisi ja jalkoja heikotti, mutta en kaatunut, vaikka jalassani oli 12cm korkkarit.
Tuosta yllä olevasta kuvasta näette kenkävalintani eri syystrendeihin. Himoitsin noita kultaisia korkkareita, mutta olin päättänyt, etten osta mitään. MUTTA, kun olin jo lähdössä liikkeestä bongasin jotain vielä himottavampaa ja se päätös kaatui sitten siihen.



Olen pelannut Riikan kanssa vuosia samassa joukkueessa koripalloa. Oman korisurani olen lopettanut jo viitisen vuotta sitten, mutta tämän vuoden aikana olen saanut mahdollisuuden tutustua Riikkaan näin aikuiselämässä. Ja wau, Riikka on niin mahtava tyyppi ja ollut minulle todella isona apuna tämän vuoden aikana. Ilman Riikka täällä blogissa esimerkiksi olisi kaikki kuvat edelleen ihan erikokoisia! :D Kiitos! <3


Kun ilta oli saatu Biancossa päätökseen keräsin kamppeeni, vaihdoin kengät (mikä helpotus) ja kävelin kukkakimput kourassa aution Skanssin läpi autolleni. Fiilis oli jotenkin epätodellinen. Olin todella otettu saamistani kukista, ihanista hetkistä paikalla olleiden kanssa ja jälkeenpäin näkemistäni ihanista iltaan liittyvistä päivityksistä facessa ja instagramissa. Kiitos teille kaikille! <3

Päivittelin itsekin illasta jokusen kuvan instagramiin ja niitä kuvia olen käyttänyt nyt tässä postauksessa järkkärikuvien lisäksi. Instagramista minut löytää nimimerkillä reetta_e.

Suuntasin jatkamaan iltaa ihanien tyttöjen kanssa ravintola Fonttiin. En ollut siellä koskaan ennen käynyt. Paikka oli todella viihtyisä ja musiikki hyvää. Herkuttelimme tyttöjen kanssa pizzalla, joka olisi pitänyt siirtyä syömään ravintolan ala carte puolelle, mutta onnekseni he lupasivat tuoda sen tuohon baarin puolelle. Täydet pisteet siis Fontille, voin suositella paikkaa lämpimästi.






Väsymys alkoi kuitenkin painamaan todella vahvasti yhden aikoihin. Jäin ystäväni luokse yöksi, eli kukat lavuaariin nauttimaan vedestä ja me peittojen alle nauttimaan unesta. Hyvä että pää ehti osua tyynyyn kun jo olin unessa.

Aamupalan jälkeen vielä höpöttelimme, tyhjensimme ystäväni kaapeista vaatteita liikkeeseeni myyntiin ja nautimme glögistä - kuinkas muutenkaan näin joulun lähestyessä.
Niin ja ei siitä Omen läpästä taida tulla loppua koskaan. Kun starttasin auton tsekkasin, että minkä verran vielä pystyn bensamäärälläni ajamaan ja jep, 66 km! :D
Suuntasin siis tankin kautta kotia ja nautin ihanan rennosta viikonlopusta rakkaan kanssa, ilman mitään aikatauluja. Se on vaan niin parasta. <3




4 comments:

  1. Oi mulle tulee niin ihana fiilis kun luen noista kynttilöistä, pimeydestä, jouluintoilusta aah! Itsehän aloin kuunteleen syyskuun lopussa youtuben christmas carols soittolistoja ;D en malta odottaa että pääsen takasin kanssa sinne suomeen intoileen joulua ja bianco shopping iltaa!

    ReplyDelete
  2. Ihana kuulla, että sait edes hetkeksi paremman fiiliksen! <3 Ja tosiaan, pian jo olet takaisin Suomessa ja pääset nauttimaan joulusta ja kaikesta. Tsemppiä isosti siihen asti!! <3

    ReplyDelete
  3. Ihmeen onnistunut toi meidän yhteiskuva, vaikka näytänkin kääpiöltä :D Ja itse olet mahtava tyypi <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. No sit mä näytän jätiltä, jos tolle linjalle lähdetään! :D Kiitos Riikka! <3

      Delete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.