Turkoosia ja nudea kynsissä - tykkäisitkö sinäkin?

June 16, 2013

Tein itselleni uudet kynnet reissuun, kröhöm, neljä viikkoa sitten.
Viimeisimmissä asukuva postauksissa ne ovatkin jo näkyneet, mutta erillinen kynsiä esittelevä postaus on jäänyt tekemättä.


Pohdin kauan sopivaa värivalintaa, koska on kivaa, että lomakynnet on jotain erilaista. Pohdittiin kynsiasiakkaidenkin kanssa vaihtoehtoja ja lopulta päädyin tekemään peukaloihin testikynnet. Toinen oli pinkki ja toinen turkoosi. Pinkki olisi ollut turvallinen ja varma valinta, turkoosia kynsissäni ei ole ollut koskaan. Kreeta ja turkoosit vedet sekä koukuttumiseni denimiin ja sinisen eri sävyihin (tuntuu, että reissusta hankitut vaatteetkin ovat kaikki sinisiä.) saivat minut ottamaan riskin ja päädyin valitsemaan turkoosin.
Riski kannatti - olen tykännyt näistä kynsistä ihan älyttömästi ja ne ovat keränneet paljon kehuja muiltakin. 
Nimettomiin valitsin nudea ja niihin tein strasseilla ja glitterillä koristelun.
Ihastuin tohon nudeenkin taas uudelleen niin kovasti, että pakko tehdä sillä tässä joku kerta kaikki kynnet.



Mitä te tykkäätte näistä kynsistä?


Nyt olisi meinaan pitkästä aikaa luvassa arvonta. Vastaavalla idealla on ollut arvonta kerran aikaisemminkin - voit voittaa Bio Sculpturen kynsilakat, joilla saat itsellesi samanlaiset kynnet kuin minulla on tällä hetkellä.
Arvonta on toteutettu yhteistyössä Bio Sculpturen kanssa. 
Nämä kynsilakat ovat todella laadukkaita ja runsaspigmenttisiä. Kaksi kerrosta lakkaa antaa yhtä värikylläisen lopputuloksen kuin geelilläkin tehty versio.  Myös kynsilakan pysyvyys on ihan omaa luokkaansa.


Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän postaukseen. Kerro kommentissasi mikä sinusta on kesässä parasta. Muista laittaa kommenttiin myös sähköpostiosoitteesi.
Liittymällä blogini lukijaksi lunastat itsellesi kaksi arpalipuketta arvontaan. 
Muista mainita liittymisesi tai jos olet jo lukijaksi aiemmin liittnyt. :)
Arvonta käynnistyy nyt ja päättyy torstaina 20.6 klo.22.00.

Onnea arvontaan kaikille tasapuolisesti! <3


23 comments:

  1. Noi sun kynnet on kyllä ihan uskomattoman ihanat! Eli pakko osallistua ;) Kesässä parasta on ehdottomasti valoisat ja lämpimät illat hyvässä seurassa!

    rjniem@utu.fi

    ReplyDelete
  2. Aivan ihanat! Beige tekee vielä mukavan silauksen. Minäkin taidan valita tuon väriset, vaikken olekkaan ihan sinisten sävyjen fani, mutta turkoosi toimii!

    ReplyDelete
  3. Ai niin minäkin osallistun kirsi.jaakkola@ hotmail.com (lisäys anonyymin viestiin)

    ReplyDelete
  4. Mä fanitan turkoosia mutta nude antaa hienostuneen säväyksen kesäkynsiin :)
    Mun kesässä parasta on aamuinen mökkimaisema ennen töihin lähtöä.
    jenni.sorola(at)hotmail.com

    ReplyDelete
  5. Ihanan herkut värit! Minusta parasta kesässä on lämpö ja yön valoisuus. tiianen@hotmail.com

    ReplyDelete
  6. Ihanat värit. Mukana ollaan! Sari.k-@luukku.com

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kesässä parasta on aurinko ja lämpö ja se että yöllä ei haittaa vaikka menis juhlinta aamuun asti ku on niin valoisaa. Sitten perhe ja ystävät.

      Delete
  7. Kesässä on parasta lämpö (silloin kun sitä on) ja kaverit! :)

    Yhdellä arvalla mukana
    magnoliaL@luukku.com

    ReplyDelete
  8. vastaleikatun nurmikon tuoksu, kukkaset pellolla... onhan näitä kesän parhaita! l.lonnqvist ät gmail.com

    ReplyDelete
  9. Kesässä on parasta se, että saa vaan olla ja nauttia!

    Kahdella arvalla mukana.

    anumari(a)netti.fi

    PS. Supernätit kynnet :)
    PPS. Ei oo näkynyt sitä H&M:n mekkoa vielä ainakaan :/

    ReplyDelete
  10. Upeet kynnet!!! Värit sopii tosi hyvin yhteen! Kesässä parasta on mökkisauna ja järvi ♡ Kahdella arvalla! s.hutka@luukku.com

    ReplyDelete
  11. Ihanat!
    Kesässä parasta on aurinko ja (turkoosit) kesävarpaat :-)
    virpi.uitto@gmail.com

    ReplyDelete
  12. Kesässä parasta valoisat lämpimät illat ja yöt. Lämpö ja auringonpaiste! heidi.heikkinen2@netti.fi

    ReplyDelete
  13. Kesässä parasta lämpö, tuoreet kasvikset ja loma lasten kanssa :) Kesäiset kynnet!!

    ReplyDelete
  14. Kesässä parasta on valoisuus ja lämpö

    suzie565@hotmail.com

    ReplyDelete
  15. aivan uskomattoman ihanat kynnet! tahtoo!
    kesässä parasta on hmm.. on niin monia asioita mitkä on kesässä parasta mut ekana tulee mieleen valoisat kesäyöt hyvässä seurassa ja se kun ihmiset hymyilee :)

    kaks arpaa ku tulin lukijaks :p

    krista.maria@hotmail.fi

    ReplyDelete
  16. lämpö on parasta, aina vain kuin sitä on! 8)
    jonnamakkonen@hotmail.com

    ReplyDelete
  17. Ihanat kynnet!
    Parasta kesässä on lomailu, lämpö ja hienot maisemat :)
    Ronsu4@windowslive.com

    ReplyDelete
  18. Söpöt kynnet kyllä :) Kesässä parasta on se, että pääsen pian suomeen. Ja tietty jäde :D

    kaksiyhdenhinnalla@gmail.com

    ReplyDelete
  19. Toi turkoosi on kyllä niin ihanan värinen! Love it.

    Kesässä on parasta mökkeily ja suklaa-vanilja pehmis naantalin rannassa :))

    anu.lang87@gmail.com

    ReplyDelete
  20. Toi turkoosi on kyllä niin ihanan värinen! Love it.

    Kesässä on parasta mökkeily ja suklaa-vanilja pehmis naantalin rannassa :))

    anu.lang87@gmail.com

    ReplyDelete
  21. Loma ja iloiset, ihmiset jotka puhkeavat kukkaan kesällä. Talvisin käytän tylsää kynsilakkaa, kesällä värikkäitä. Ilomielin arvonnassa mukana ja kahdella arvalla. Uutena lukijana. :)

    Ihanat kynnet!

    ReplyDelete
  22. ja jatkoa edelliseen tiia68@gmail.com :)

    ReplyDelete

« »
Instagram @Reetta_e





Layout by Julia E / Header by Mari H.

Powered by Blogger.